høst af tomater

Ilmastonmuutos viljelyssä

Sääoloilla on aina ratkaiseva vaikutus viljelyn onnistumiselle. Vaikka olemmekin kehittäneet upeita, innovatiivisia ratkaisuja parantamaan tomaattien laatua, olemme edelleen riippuvaisia ilmastosta ympärillämme. Täyden mittakaavan nopea ilmastonmuutos uhkaa ihmiselämää, mutta pienemmilläkin muutoksilla on seurauksia tomaateillemme ja tomaatin viljelylle yleensä.

Vuosi 2019 oli meille erityisen haastava. Kylmästä keväästä huolimatta onnistuimme saamaan hyvän sadon. Sää oli kuitenkin tärkeä muistutus ilmastonmuutoksen potentiaalisista vaikutuksista alaamme ja koko ympäristöömme.

Olemme juuri aloittaneet uuden projektin Italian WWF:n kanssa viljelysmaiden biodiversiteetin suojelemiseksi. Vaikka elinympäristöllämme on edessään valtavia haasteita, uskomme, että voimme vaikuttaa kehitykseen vähän kerrallaan.

Perinteet ja tekniikka mukana kamppailussa luonnon hyväksi

Muttin perhe on työskennellyt tomaattien luonnollisen kasvukauden parissa yli sadan vuoden ajan. Siksi pystymme yhdistämään hyönteisansojen tapaisia perinteisiä menetelmiä uusimpiin innovaatioihin, kuten drooneihin ja antureihin, minimoidaksemme tomaatin viljelyn vaikutukset ympäröivälle luonnolle.

Kasvukausi alkaa toukokuussa, jolloin tomaatit istutetaan avomaille. Maaperän laatu, auringon ja sateen määrä sekä lämpötila vaikuttavat taimien kasvunopeuteen ja hedelmien korjuukypsyyteen. Sadonkorjuuaika ajoittuu yleensä heinäkuusta syyskuuhun.

Ilmastonmuutos uhkaa tomaatin viljelyä. Luonnon suojeleminen on osa taloudellista, sosiaalista ja ympäristöllistä vastuutamme. Ilmastonmuutoksen aiheuttamista ongelmista selviytyminen vaatii muutoksia meiltä kaikilta.

Kesä 2019 oli Pohjois-Italian sateisin ja kylmin sitten vuoden 1961. Sen vuoksi tomaateista tuli pienempiä ja tuotos oli yleisesti ottaen tavallista pienempi, mikä johti hintojen nousuun. Onneksi hedelmät olivat kuitenkin laadultaan tavallisia.

tomater lander

Tietoruutu: Näin ilmastonmuutos vaikuttaa tomaatin viljelyyn:


Sään ääri-ilmiöt (nopeasti muuttuvat olosuhteet, äärimmäisen korkeat ja alhaiset lämpötilat kasvukauden aikana) yleistyvät.

Kosteuden määrä maaperässä pienenee.

Uudet ja pahenevat kasvisairaudet voivat aiheuttaa haittoja.

Merenpinta nousee vuoteen 2030 mennessä 9–29 senttiä, mikä aiheuttaa ongelmia maapinta-alan säilyttämiselle.

høst af tomater

Aurinko ja sade, ystävämme ja vihollisemme

Kypsyvä tomaatti vaatii tasapainoa kosteuden ja auringonpaisteen välillä. Vuonna 2019 sesonki alkoi liiallisilla sateilla ja keskimääräistä kylmemmällä säällä. Onneksi kesäkuukausista tuli kuumia, joten kylmästä keväästä selviytyneiden tomaattien sokeripitoisuus nousi. Meidän kohdallamme tuloksena oli pieni mutta maukas sato. Etelä-Italian viljelyalueilla tuotos oli normaali, mikä auttoi tasapainottamaan pohjoisen menetyksiä. 

Suurilla sademäärillä oli se myönteinen seuraus, että pystyimme säästämään runsaasti vettä, joka olisi muuten käytetty pisarakasteluun.

Haastavan vuoden jälkeen iloitsimme siitä, että onnistuimme kaikesta huolimatta tuottamaan huippulaadukkaita tomaattituotteita nautittavaksi ympäri maailman vuonna 2020.

Muutokset ja sääolojen sattumanvaraisuus ovat kuitenkin voimakas varoitusmerkki tulevaisuudelle. Meidän kannaltamme se tarkoittaa entistäkin lujempaa työtä vastuullisen viljelyn ja vastuullisten tuotantomenetelmien eteen maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen jarruttamiseksi. Kuluneella kymmenvuotiskaudella olemme tehneet läheistä yhteistyötä Italian WWF:n kanssa lisätäksemme vastuullisuutta koko tuotantoketjussamme. Yhteistyön seuraava vaihe on tomaatinviljelyalueidemme biologisen monimuotoisuuden suojeluun ja kasvattamiseen suunnattu ohjelma.

Lue lisää hankkeesta.

TIETORUUTU: SESONKI 2019 LYHYESTI


Tuotos pieneni Pohjois-Italiassa noin 4 prosenttia tavalliseen verrattuna ja prosentin koko maassa.

Mutti tuotti 47 000 tonnia tomaatteja, mikä on prosentin verran edellisvuotta enemmän. Jokaisen tomaatin alkuperä on jäljitettävissä.

Viljelijöille maksamamme korvaus kasvoi 80 eurosta 86 euroon tonnilta. Mutti maksoi pohjoisitalialaisille viljelijöille 16 prosenttia markkinoiden keskiarvoa enemmän.

Vaikka sesonki oli haasteellinen, heinäkuun lämpö auttoi meitä saavuttamaan edellisvuosien laatutason. Siten saimme riittävästi tomaattia vuodelle 2020.

høst af tomater

LUE LISÄÄ MUTTIN TOIMINNASTA JA ARVOISTA


Valitse maa ja kieli

Globaali sivusto