Uunissa paahdetut kasvikset fetajuuston kera

Uunissa paahdetut kasvikset fetajuuston kera

Tehty tuotteella Kirsikkatomaatit

Pienet, makeat ja hedelmäiset kirsikkatomaatit tuovat vaihtelua keittiöön. Niiden raikas maku antaa oivallisen lisän moniin ruokiin, kastikkeisiin ja salaatteihin. Kuten kaikki muutkin tomaattimme, myös kirsikkatomaatit korjataan pelloilta ja säilötään yhden vuorokauden aikana. Ne kuoritaan hellävaroen ja tölkitetään samettisen Passatan kanssa, minkä ansiosta ne säilyttävät kesäisen tuoreen makunsa.

Ainekset

  • 400 g kukkakaalia
  • 400 g parsakaalia
  • 2 keskikokoista porkkanaa
  • 1 tölkki Muttin Kirsikkatomaatteja
  • 200 g fetajuustoa
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 2 tl kuivattua oreganoa
  • 2 tl kuivattua rosmariinia
  • 2 tl kuivattua timjamia
  • 2 klo valkosipulinkynttä murskattuna

TARJOILUUN

  • 1 rkl juoksevaa hunajaa
  • 1 tl mustapippuri rouhetta
  • tuoretta timjamia
Jaa ainesosaluettelo

Uunissa paahdetut kasvikset fetajuuston kera: Ohje

  1. Pilko vihannekset suupalan kokoisiksi. Aseta ne uunipellille, ripottele päälle öljyä ja kuivatut mausteet ja murskatut valkosipulit. Sekoita käsin mausteet kasviksiin.
  2. Poimi Mutti kirsikkatomaatista pelkät tomaatit kasvisten päälle. Säilytä jäljelle jäävä tomaattimehu erillisessä suljettavassa säilytysrasiassa seuraavaan ruokaan. Paloittele vielä feta isoiksi kuutioiksi ja lisää joukkoon.
  3. Paista uunissa ensin 15 minuuttia 225 asteessa ja laske lämpötilaa 175 asteeseen - kypsennä vielä 20 minuuttia lisää.
  4. Nosta kypsät kasvikset tarjoiluastiaan. Valuta päälle ohuesti hunajaa, ripottele mustapippurirouhetta ja timjamin oksia.

Piditkö reseptistä?

Arvostele ja jaa kavereillesi


Tehty samalla tuotteella:


Valitse maa ja kieli

Globaali sivusto